torstai 29. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa ja edelleen rikkinäinen

Kalastaja-anneli on palannut ainakin muutaman tekstin verran. Palasin lukemaan nuo vaatimattomat kaksi ensimmäistä tekstiä, jotka kuulostivat todella kaukaisilta. Olisi hauskaa, jos olisin perannut kaikki kalat ja vuodattanut tunteeni tänne, sillä Kalastaja-annelin elämä on ollut aika ajoin yhtä kalajuttua. Toisaalta ihanaa ettei tyhmimpiä miesseikkailuitani ole ikuistettu tänne, mutta toisaalta olisi kiva lukea näin jälkikäteen mitä olenkaan ajatellut.

Olen edelleen rikkinäinen erosta Mr. täydellisen kanssa. Tavoitteenani on päästä vuodessa yli. Mr. täydellinen vaan oli niin täydellinen minulle, mutta Mr. täydellisellä on Miss.vituntäydellinen. PASKAT. Miss. vituntäydellinen ei ole ollenkaan minun rakkaan ihanan söpön komean täydellisen eksäni ihannenainen. En usko niin. No asiat ovat olleet pahemminkin ja vielä kuukaus tai kaksi sitten itkin lähes joka ilta Mr. täydellisen perään. Meillä oli seksisuhde sitten yritimme palata muutaman kerran yhteen mutta sain vain kylmää vettä niskaan. Sitten meillä oli taas seksisuhde kunnes Miss. vituntäydellinen astui kuvioihin.

Sinkkuelämääni on mahtunut miljoonittain rakkauttaensisilmäyksellä kohtaamisia ja nyttenkin voisin luetella liudan miehiä joiden kanssa haluaisin treffeille. On ollu myös miehiä joita en olisi uskonut tai jälkikäteen halunnut löytää lakanoideni välistä aamulla tai kömpiä häntä koipien välissä aamulla potemaan morkkista yhdenyönjutuista. Kun alkaa ajattelemaan asiaa tajuaa mitä kaikkea tyhmää sitä on tullut tehtyä.

Mutta mitä Annelin kalajuttuihin nyt tulee. Kesäheilani tekee paluuta. Vai tekeekö? En osaa edelleenkään päättää. Kesäheila on intissä, kuten mysteerimies toisesta tekstistäkin, joka tosiaan ei ole enää armeijassa, jätti tyttöystävänsä neuvoillani ja haluaa kovasti kahvitella seurassani. Mysteerimies on kuitenkin jo elettyä elämää! Kesäheilassa on jotain mikä vetoaa minuun. Joku siinä vain on. Aina sitä ei saa sanoiksi. Hän on kohtelias ja hyvätapainen, huumorintajuinen ja saa aina minut nauramaan. Mutta ei vaan silti sytytä niin että olisin valmis kehittämään kaukosuhteen Kesäheilan kanssa. Hän asuu liki kolmen tunnin ajomatkan päässä paikkakunnaltani, kotikaupungissani. Kai kaikki järjestyy ajallaan. Mutta kun mikään ei tunnu enää riittävän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti